---

HILJAISEN KANSAN TARINA

Vuonna 1988 Suomussalmen kunta panosti paljon yhteen suureen kulttuuritapahtumaan: tanssin viikkoon. Sen viikon aikana meillä kävivät tuolloiset ja nykyisetkin suomalaiset huipputanssijat.

Suomen Kansallisbaletti esitti liikuntahallissa Eero Hämeenniemen säveltämän ja Tommi Kitin ohjaaman, Hella Wuolijoen tekstiin perustuvan modernin baletin Loviisa. Siinä oli ainutlaatuiset kulissit: katosta riippui 70 räsymattoa, joista 50 oli tehty Suomussalmella. Vähälle huomiolle ei jäänyt Jorma Uotinenkaan. Hän esitti liikuntahallissa kansainvälisesti tunnetun tanssinsa Huuto. Lisäksi Kajaanin tanssiteatterilla oli mainio kappale nimeltä Hiekkaa, Tanssiteatteri Raatikolla maineikas Sudenhetki, joka päättyi valtavaan räjäykseen, ja lapsia viihdytti Tanssiteatteri Hurjaruuth. Yksinään pinnisteli pieni mies kirkonkylässä Lassilan pellolla valmistellen tanssia Ilmarin Kynnös; hän oli Reijo Kela.

Kelan kunnianhimoisena tavoitteena oli saada esityksensä taustaksi paikalle kaikki silloiset Suomussalmen työttömät - Kela oli valmis jopa maksamaan heille siitä. Yhtään ei tullut paikalle, ja Kela mietti asian uusiksi. Hän sai oivalluksen: kaksi kahden tuuman levyistä ja kolmen vartin paksuista rimaa yhteen kahdella naulalla ristiksi, toisen, pitemmän, molemmat päät teräviksi. Pitempi osa maahan, lyhyempi ylös, ja sen nokkaan turve. Ristin päälle palttoo, paita tai pusero, ja ihmisen kaltainen hahmo oli valmis. Kela teki ristit, vaatekeräys pantiin toimeen, ja niin Lassilan pellon laidalla oli turvepäisiä hahmoja suunnilleen saman verran kuin Suomussalmella työttömiä.

Kela oli ajaa maineessa ohi Kansallisbaletin ja muiden merkittävien tanssiryhmien ja tanssijoiden: jo pelkästään turvepäiset hahmot pysäyttivät liikenteen Karhulanvaaran suoralla. Itse tanssi - tai performanssi - oli sekin kerrassaan menestys. Myös Kansallisbaletin väki kävi sen katsomassa kaikkine avustajineen. Näin syntyi Hiljainen kansa.

Hiljainen kansa heräsi uudelleen henkiin 1990, kun Ilmarin kynnös nauhoitettiin televisiota varten, ja neljän vuoden kuluttua, 1994, kokonaan uudessa roolissa.

Eräät kunnan herrat olivat keksineet illanistujaisissa, että viedään turvepäät Helsinkiin Tuomiokirkon portaille, kun Kainuun maakunta esittäytyy Senaatintorilla. Siitä alkoi mahdottomalta tuntuva työ. Miten turvepäät saadaan pysymään portailla pystyssä? Niitä piti nimittäin olla vähintää 1000. Ja mistä vaatteet? Tehtiin suunnitelma, ja varsinaiset työt teki Suomussalmen Nuorten Työpajan väki. Piti mitata Helsingin Tuomiokirkon portaiden askelmien korkeus, leveys, pituus ja määrä. Sen perusteella tehtiin Hiljaiselle kansalle raamit neloslaudasta. Ristejä tehtiin noin 1200, ja järjestettiin vimmattu vanhojen vaatteiden keräys. Oman työnsä vaativat heinätuppaat eli päät, jotka kuokittiin Lassilan pellolta ja pantiin muovisäkkeihin. Tavaraa tuli tuplarekallinen.

Heinäpäät pystytettiin talkoovoimin yöllä. Niitä mahtui kirkon portaille vain noin 700 - 800, loput jäivät varastoon; hyvä niin, sillä talkooporukka oli jo täysin uuvuksissa. Aamulla anivarhain erä humalainen jäi töllistelemään väkeä: "Ketä te olette, laulukuoroko?" Pari päivää turvepäät portailla keräsivät mainetta, ja sitten ne katosivat yöllä yhtä salaperäisesti kuin olivat tulleetkin.

Heinäpäitä tarvittiin 1990 kesemmällä Jalonuomassa, kun Reijo Kela ja Heikki Laitinen kumppaneineen rakensivat kunnan tilausteoksena Kauniit ja rohkeat, rantojen raukat -performanssin. Tätä esitystä tulivat katsomaan (eikä vähiten mielenkiintoisen alastomien tyttöjen latokohtauksen vuoksi) kaikki kynnelle kykenevät miehet pitäjän perimmäisistä sopista saakka kiikarit mukanaan. Menestys oli valtava.

Huuman mentyä ohi Hiljainen kansa oli kuin jätettä, jolle rupesimme Kelan kanssa etsimään loppusijoituspaikkaa. Ajelimme yhden yön pitkin pitäjää, mutta Käpylän peltoa parempaa paikkaa emme keksineet. Ja saatuamme omistajalta luvan Hiljaisen kansan pystytys alkoi. Se kesti monta päivää, ja ohikulkijat viitostiellä pysähtyivät jo siinä vaiheessa ihmettelemään, mitä oli tekeillä. Eräs harmaapäinen saksalaismies lausui Hiljaiselle kansalle innoissaan Johann Wolfgang von Goethen Faustin johdantorunon. Monta muutakin mielenkiintoista tapahtui niinä päivinä.

Kesästä 1994 Hiljainen kansa on seisonut paikoillaan. Aluksi Reijo Kela oli ajatellut, että se saa mädätä ja lahota paikoilleen, mutta me kunnassa päätimme toisin. Nuorten Työpaja, nykyisin työpaja Hanslankarit, korjaa ja vaatettaa Hiljaisen kansan kahdesti vuodessa. Se on saanut kupeelleen myös niittykahvilan ja parkkipaikan ja vihdoin viimein tien varteen isot taulut "Tilataideteos". Sitä ennen viitostiellä Hiljaisen kansan kohdalla sattui joitakin kolareita ja vaaratilanteita, kun tämä kumma kansa heilutti hihojaan ohi ajaville. Silloin moni autoilija painoi hämmästyneenä jarrun pohjaan.

Lokakuun 8. päivänä tänä vuonna Hiljainen kansa alkoi klo 14 yhtäkkiä puhua ja liikkua. Puhe kiihtyi illan lähestyessä metakaksi asti. Kovaääniset kaiuttivat puheita ja musiikkia kauas ympäristöön. Hiljaisen kansan ideoija, tanssitaiteilija Reijo Kela vietti 50-vuotispäiviään. Hän, monissa metropoleissa tanssinut ja esiintynyt, halusi viettää syntymäpäivänsä kotipitäjässään maankuulun Hiljaisen kansan ja suomussalmelaisten parissa. Se oli jalo teko. Parpattavaa väkeä tuli solkenaan paikalle onnittelemaan päivän sankaria. Turvepäätkin näyttivät hymyilevän.

Minulla, allekirjoittaneella oli oma tehtäväni. Annoin sivustatukea Reijo Kelalle, ettei hän riemun ja onnen huumassa kompastuisi isoon susiturkkiinsa.


Lokakuussa 2002

JALO HEIKKINEN
Kulttuuriasiamies
Hiljainen kansa

---