Aluekuvaus
Kuusamo Taivalkoski Posio
1.1 Luonto ja ympäristö
Koillis-Suomi on aluekeskusohjelman luoma käsite maantieteellisestä alueesta, joka koostuu Kuusamon, Taivalkosken, Posion ja Sallan kunnista. Aikaisemmin Koillis-Suomella on tarkoitettu hieman pohjoisemmaksi ulottuvaa aluetta, johon kuuluvat em. kuntien lisäksi mm. Pelkosenniemi ja Savukoski. Myötäleen toiminta-alueena Koillis-Suomi tarkoittaa Kuusamon, Taivalkosken ja Posion muodostaman aluetta, joka on myös alue, jolle julkisen sektorin, ihmisten ja yhteisöjen tekemä yhteistyö on keskittynyt ja syventynyt (Sallan kunnalla löyhempi yhteistyösopimus AKOn kanssa). Alue on luontainen yhteistyöalue, jolla on riittävä väestö- ja yrityspohja turvaamaan toiminnallisuuden ja resurssit palvelujen tuotantoon ja kehittämiseen.
Koillis- Suomi sijoittuu Oulun ja Lapin läänin itäosiin. Naapurikuntia ovat Pudasjärvi Oulunkaaren seutukunnasta, Kemijärvi ja Salla Itä-Lapin seutukunnasta, Ranua ja Rovaniemi Rovaniemen seutukunnasta sekä Suomussalmi ja Puolanka Kehys- Kainuun seutukunnasta. Idässä alue rajoittuu Venäjään, joka myös EU:n ulkoraja. Rajasta on joskus todettu sen olevan maailman jyrkin elintasoraja ja myös kustannustasoraja. Kuntasektorilla on tapahtumassa suuria muutoksia, joten kunta- ja seutukuntarajat voivat muuttua pikaisellakin aikataululla, sillä mm. kuntien yhdistämisestä selvitykset ovat käynnissä.
Hallinnollisesti Kuusamo ja Taivalkoski kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan ja Posio Lapin maakuntaan. Kaikki kunnat kuuluvat EU:n tukialuejaossa Pohjois- Suomen tavoite 1- alueeseen ja kansallisessa tukialuejaossa 2- tukialuseen. Kuusamon ja Posion paikkakuntakalleusluokka on 1 ja Taivalkosken 2. Maaseututyypiltään alue on harvaan asuttua maaseutua, tilastollisessa kuntaryhmityksessä Kuusamo luokitellaan taajaan asutuksi, Taivalkoski ja Posio maaseutumaiseksi.
Myötäleen toiminta-alueen pinta-ala on 12 011 km2 ja väestöä alueella asuu 26 088 (2005), joten asukkaita keskimäärin 2,5 as/maa- km2 . Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa on keskimäärin 17,2 as/ maa- km2; tiheimmillään asutus on Helsingissä 3 030,6 as/maa- km2 ja harvimmillaan Savukoskella 0,2 as/ maa-km2. Alueen väestöstä 56 % asuu taajama-alueella, joten harvaan asutun alueen sisällä on erittäin harvaan asuttuja sivukyliä.
Alueen erämaiselle luonnolle ovat leimaa antavia metsäiset vaarat ja niiden väliin jäävät erilaiset vesistöt, joita on alueen pinta alasta n. 12 %. Iijoki sivujokineen on vaikuttanut oleellisesti Taivalkosken asutukseen ja elinkeinoelämään. Kuusamon ja Posion suuret järvet ovat niin ikään olleet sekä kulkemisen ja kuljettamisen väylä että ruuan lähde. Tyypillistä alueelle on karun kauniit metsä ja suomaisemat sekä voimakkaasti vaihteleva korkokuva. Alueen metsäluonnolle on tyypillistä mm. kynttiläkuuset, aapasuot ja jäkäläkankaat. Porot ovat eläimistön puolelta näkyvä osa luontoa. Poronhoito on tärkeä osa maaseudun kulttuuria: merkittävä työllistäjä ja imagotekijä matkailussa.
Ilmaston vuoksi kaikki neljä vuodenaikaa ovat selvästi nähtävillä. Vuoden keskilämpötila laskee 0º C ja alue on Suomen runsaslumisinta aluetta. Lumipeitteen paksuus on 80-90 cm. Vuotuisesta sademäärästä (n. 600 mm) n. kolmannes tulee lumena. Tehoisa lämpösumma on n. 800º C, kun se eteläisessä Suomessa on n. 1 350º C ja esim. Pohjois-Saksassa jo 1 800 ºC. Koillismaan luonto on lajistoltaan poikkeuksellisen monipuolinen ja runsas: alue on pohjoisten lajien eteläisimpiä esiintymispaikkoja ja eteläisten lajien pohjoisimpia esiintymispaikkoja.
Koillis-Suomen poikkeuksellinen luonto näkyy myös eriasteisten suojelualueiden runsautena. Suojelun tavoitteena on säilyttää alkuperäistä luontoa ja ainutlaatuista luonnonmaisemaa jälkipolville sekä tutkimus että harrastuskäyttöön. Eriasteisten suojelutoimien (suojelussa tai varauksina) kohteena on yli 110 000 ha, jotka sisältävät sekä maa- että vesialueita. Erityisen arvokkaina pidetään kansallis- ja luonnonpuistoalueiden lisäksi Etelä-Kuusamon vanhojen metsien kokonaisuutta ja Korvuanjokea, jossa elää harvinainen jokihelmisimpukka.
Koillis-Suomen päätiet ovat vt 5 Kajaanista Kuusamon kautta kohti pohjoista ja vt 20 Oulusta Pudasjärven kautta Kuusamoon. Alueella on tiestöä runsaasti: yleisiä teitä on 1 898 km, joista Kuusamossa 1 064 km (kolmanneksi eniten per kunta Suomessa). Rautatie on Taivalkoskelle, mutta rata on suljettu ja sen purkamistakin on suunniteltu. Lähimmät henkilöliikenneasemat ovat Kemijärvellä, Kajaanissa, Oulussa ja Rovaniemellä. Aluetta palvelee Kuusamossa oleva reittiliikennelentokenttä, jonka matkustajamäärä on ollut viimeiset vuodet kasvussa vuosittaisen matkustajamäärän ylittäessä nykyisin 100 000 matkustajaa. Reittiliikenne palvelee pääasiassa matkailijoiden tarpeita, joten jonkin verran Oulun ja Rovaniemen kenttiä käytetään liikematkustuksessa. Reittilentojen vähäisyys ja aikataulutus ovatkin yksi alueen saavutettavuuden merkittävimmistä ongelmista. Vuonna 2006 on avautunut maantieyhteys Venäjälle Kuusamon kansainvälisen rajanylityspaikan valmistututtua. Yhteys on mahdollistanut sujuvamman tavaroiden ja henkilöiden liikkumisen, joka on erityisen merkittävää matkailun kehittämisen kannalta. Venäjän puolella sijaitsee ns. vanhan Kuusamon alueita, jotka olivat jo silloin matkailullisesti merkittäviä alueita.
1.2 Väestö, koulutustaso ja elinkeinot
Keskustaajamat, kirkonkylät ja muutamat muut suuremmat kyläkeskukset ovat pystyneet pitämään palvelunsa ja asukasmääränsä suhteellisen vakaana. Sitä vastoin moni sivukylä on joutunut antamaan periksi: koulut, kaupat ja postit ovat kadonneet. Toisaalta väljyys, luonto ja luonnonrauha houkuttelevat taajamien lähimaaseudulle elämään ja asumaan. Tällöin ei enää puhuta perinteisestä maanviljelykseen perustuvasta maaseutukulttuurista vaan uudenlaisesta elämänmuodosta, asumismaaseudusta.
Suurin osa väestöstä asuu taajamissa, vaikka taajamoituminen ei olekaan enää samaa vauhtia jatkunut kuin aikaisempina vuosina. Sitä osin selittää se, että alueelta poismuutto on lisääntynyt 2000-luvulla selvästi: aikaisemmin nuoriväki muutti keskustaan, mutta nyt muutetaan suoraan paikkakunnalta pois.
Työpaikat sen sijaan ovat keskittyneet taajama-alueisiin ja taajaman läheisistä kylistä käydäänkin keskustassa töissä käyttäen samalla sen palveluita. Kehitys on osaltaan vaarantanut sivukylien palvelutarjonnan ja kaventanut mielekkään elämisen edellytyksiä syrjäisemmillä seuduilla. Kehitystä on vauhdittanut yleiset yhteiskunnalliset ilmiöt kuten polttonesteiden hinnan kehitys, joka pitkien etäisyyksien vuoksi korostuu.
Viime vuosien aikana julkista sektoria on supistettu, joka osaltaan on vaikeuttanut työllisyystilanneetta. Koillis-Suomen kunnissa, kuten muissakin niiden kaltaisissa kunnissa, julkisen sektorin työpaikkojen osuus on ollut suuri. Alueen työpaikkapoistuma on ollut suurta koko 1990-luvun. Lisäksi monet avaintoimialat (mm. matkailu) ovat suhdanneherkkiä. Alkutuotannon piirissä olevien työpaikkojen katoamisen sitä vastoin katsotaan liittyvän laajempaan yhteiskunnalliseen rakennemuutokseen. Työpaikkapoistumaa ja supistuvaa julkista sektoria ei ole kyennyt korvaamaan yksityiselle sektorille syntyneet työpaikat, vaikka 1990-luvun työttömyyden huippuluvuista onkin tultu alaspäin.
Suurin osa alueen väestöstä saa nykyisellään toimeentulonsa joko julkisista tai yksityisistä palveluista. Vielä 1960-luvulla yli 2/3 väestöstä sai toimeentulonsa alkutuotannosta, mutta 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvulla alkutuotannosta poistui työpaikkoja runsaasti. Korvaavia työpaikkoja syntyi jonkin verran jalostukseen ja palveluihin (julkiset palvelut, majoitus ja kauppa). Työttömyys oli korkealla ja muuttoliike kaupunkeihin ja jopa Ruotsiin saakka tyhjensi erityisesti sivukyliä. 1980-luvulle päästäessä valtakunnallinen kasvu heijastui myös Koillis-Suomeenkin: työtä ja toimeentuloa tarjosivat erilaiset palvelut, rakentaminen, kauppa, matkailu ja pienimuotoinen teollinen tuotanto.
Nykyisellään alkutuotannon osuus on n. 15 % alueen työpaikoista. Lähitulevaisuudessa tilojen lukumäärän ennakoidaan edelleen laskevan jonkin verran, mutta tuotannon ja työpaikkojen suhteen ei sen sijaan juurikaan laskua odoteta. Palvelusektorin yksityisten työpaikkojen ennakoidaan lisääntyvän ja julkisten työpaikkojen vähenevän. Pääsyynä tähän on kuntien roolin muuttuminen palvelujen tuottajasta niiden järjestäjäksi. Erityisen voimakkaassa muutoksessa ovat hoiva- ja hoitopalvelut, mutta myös monella muulla sektorilla yksityistäminen on näkyvissä.
1990-luvun alkupuolen lamavuodet ja muut globaalit ilmiöt romahduttivat alueen talouselämää. Idänkauppaan nojaavat metalli- ja vaatetusalan työpaikat menetettiin, rakentaminen loppui lähes kokonaan ja julkisen sektorin työpaikkoja vähennettiin sekä luonnolliset heijastevaikutukset kauppaan ja muihin palveluihin vähensivät työllisen työvoiman määrää ja nostivat työttömyyden liki kolmannekseen työikäisestä väestöstä. Laman jälkeen alueelle jäi rakenteellinen työttömyys ts. kasvusuhdanteen suorat tai heijastevaikutukset eivät kyenneet ratkaisemaan alueen työllisyysongelmia. Rakenteellisen työttömyyden ratkaisemiseksi alueella on tehty voimaperäisesti työtä vuosien ajan. 2000-luvulla työttömyysasteessa on tapahtunut selviä muutoksia: panostukset elinkeinoelämän kehittämiseen yhdessä yleisen taloudellisen tilanteen kehittymisen kanssa ovat tuottaneet tulosta ja työttömyysaste on ollut selkeästi laskusuunnassa aina viime aikoihin asti. Nyt lasku näyttää hidastuneen.
Alueen kaikki kunnat ovat muuttotappiokuntia ja väestö ja elinkeinorakenne on vinoutumassa. Tämä osaltaan kaventaa alueen elinvoimaisuutta, joka näkyy mm. verotulopohjan kaventumisena, ostovoiman ja taloudellisten aktiviteettien vähentymisenä. Erityiseksi ongelmaksi koetaan ”aivovuoto” eli alueella syntyneet nuoret eivät pysty opiskelujen jälkeen palamaan kotiseudulleen koulutustaan vastaavaan työhön, vaan jäävät pysyvästi muualle. Kotiseuturakkaus sen sijaan pysyy, sillä monien tutkimusten mukaan paluumuutto halukkuutta on erityisesti perheellisillä 35 - 40-vuotiailla ja aktiivityöuran jälkeen eläkeläisillä.
Monissa alueen keskeisissä kehittämisohjelmissa em. ongelmiin haetaan ratkaisua: aluekeskustoiminta on jalostunut elinkeinotoiminnan osalta toimialaryhmien toiminnaksi ja seudullinen kehittämistyö on organisoitu elinkeinoyhtiön kautta. Vaikuttavuutta elinkeinoelämän kehittämiseen haetaan myös seudullinen YPP-toiminnan kautta, jota alueella ollaan myös muodostamassa. Kunnat ponnistelevat entistä enemmän yhdessä ratkaistakseen näitä yhteisiä ja vaikeita ongelmia.
Väestön koulutustaso on suhteessa alhaisempi kuin maassa keskimäärin. Tutkinnon suorittaneiden määrä vastaa maan keskiarvo, mutta suurin ero syntyy korkea-asteen* tutkinnon suorittaneiden määrässä: maassa korkea asteen tutkinnon suorittaneiden määrä on n. 25 %, Koillis-Suomen n. 16 % ja esim. Oulussa n. 32 %. Koulutustason alhaisuus on sikäli merkittävää, että väestön koulutustasolla ja tulotasolla on erittäin suuri positiivinen korrelaatio. Koulutustasolla on myös yhteyksiä paikkakunnan työttömyysasteeseen ja elinkeinorakenteeseen. Vastaavasti koulutustason alhaisuudella, muuttotappiolla, väestörakenteen vääristymisellä ja elinkeinorakenteen yksipuolisuudella on yhteyksiä toisiinsa. Korkeakoulukaupungit ovat vetäneet puoleensa koulutettua väestöä ja taloudellisia aktiviteetteja puoleensa sekä sitä kautta pääomia ts. on syntynyt positiivisten asioiden syy seurausketjuja. (* korkea-aste = alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, tutkijakoulutus, tiedot -03)
Alueella onkin viime vuosina panostettu korkea-asteen koulutuksen ja tutkimuksen saamiseen alueelle. Korkea-asteen koulutustarjontaa on kehitetty Oulun ja Lapin yliopistojen sekä Oulun seudun ja Kajaanin ammattikorkeakoulujen kanssa. Koulutustarjontaa täydentävät mm. kesäyliopiston ja muiden oppilaitosten avoimet yliopisto-opinnot, täydennyskoulutus ja projektiluontoinen muuntokoulutus. Oulangan biologinen asema on ainoa Koillis-Suomen alueella sijaitseva yliopistollinen vakinainen yksikkö. Sen luonnontutkimustehtävää täydentävät Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Metsähallituksen tutkimustoiminta. Elinkeinoelämän kehittymistä on tuettu mm. toteuttamalla projektiluontoista tutkimusta matkailualalla. Ensisijaisena tavoitteena on saada alueelle pysyväisluontoista ja verkostoitunutta tutkimustoimintaa ja korkea-asteen koulutuspalveluja (aluekeskusohjelma).